perjantai 20. syyskuuta 2013

Day 6 & 7 (19.-20.9): Big City life

Eilen ja tänään ollaan oltu vapaalla Marin kanssa, ja päästiin tutustumaan Hsinchun downtowniin, eli meikäläisittäin keskustaan.
Ensimmäinen jännä hetki koitti, kun napattiin bussi keskustaan. Täkäläisissä busseissa stop-napin ääni on lastenlaulumainen lallatus ja jokaisen pysäkin kohdalla naisääni latelee mandariiniksi, taiwaniksi ja ilmeisesti myös hakaksi kyseisen pysäkin nimen.



Päästyämme downtowniin hyppäsimme turistibussiin joka kiikutti meidän noin kilometrin päässä sijaitsevaan Big Cityyn. Big City on siis Taiwanin suurin ostoskeskus ja Aasian 6.suurin ostoskeskus. Ja sen kyllä huomasi, kerroksia oli 9 ja kerrokset niin suuria, että luultavasti puolet liikkeistä jäi käymättä kun ei löydetty niihin!

Löysin Big Citystä uuden kauppaihastuksen, MUJI:n. Se on japanilainen ketjuliike, jossa myydään kaikenlaista sisustuksesta vaatteisiin ja kosmetiikasta kirjepaperiin. Siellä oli ihanan simppeleitä juttuja, sillä kiinalainen söpöilykrääsä alkaa jo tursuamaan korvista. MUJI:sta tarttui mukaan jos jotakin, mutta paras löytö oli keraaminen, matala rinkula, johon saa hammasharjan pystyyn. Loistolöytö mulle, koska en pahemmin diggaile hammasharjamukeista! Jos kiinnostuit MUJI:sta, tässä vähän lisäinffoo: http://www.muji.eu/

Kosmetiikkaosastolla nuori mies(!)tuote-esittelijä tuli kysymään, josko meitä kiinnostaisi osallistua Candy Crushin tapaiseen kilpailuun. Kosmetiikkaosaston aulaan oli siis raahattu aikas iso tv ja sitten joku tunnistin, joka tunnisti käden liikkeet ja näin ollen pystyi sitten huitomaan niitä karkkeja tai timantteja mitä lie. Mä kun olen tämmönen hörhö niin tietenkin lähdin kokeilemaan, ja itseasiassa sain ihan hyvät pisteet, haha :D Äiti olis varmasti ylpee.. :) Tässä vielä kuvaa:

                                              Mun magic touchin ikuisti Mari

Aika kului nopeasti Big Cityssä ja oli ihanaa juoda oikeaa kahvia Starbucksissa! Meinaan ollaan täällä muuten juotu instant-kahvia, kavereiden kesken korviketta ;)

Kun shoppailukierros oli ohi, niin edessä oli patikointimatka takaisin ydinkeskustaan, josta meidän bussi lähti kotiin päin. Matkalla meinasi mulla uskonpuute voittaa, olin ihan varma että ollaan eksytty. Mutta kaikki näyttää niin samalta, kun joka puolella on värikkäitä kylttejä ja kiinalaisia merkkejä. Mutta kyllä me perille löydettiin ja saatiin nähdä jo suurkaupunkimaista maisemaakin:


Illallinen päätettiin syödä kotona, vuorossa oli nuudelia. Opiskelijathan joutuvat välillä tyytymään nuudeliin ;) Mutta meidän nuudeli oli kyllä aikas maukasta ja sillä pärjäsi oikein hyvin!

                                                     Nam!

Tänään, niinkuin eilenkin, saatiin nauttia aamupalalla mangoa, joka on erityisen herkullista täällä Taiwanissa. En ole ikinä ennen syönyt niin makeaa ja mehukasta mangoa kun täällä! Sillä lähtee päivä hyvin liikenteeseen.


Myös tänään suunnattiin keskustaan viettämään vapaapäivää. Mulla alkoi olemaan NTD eli Taiwanin dollarit lopussa ja olisi pitänyt päästä pankkiin vaihtamaan rahaa. Kaikki pankit olivat kuitenkin kiinni, koska eilen oli Moon Festival ja perjantai näkyi olevan vapaapäivä sen vuoksi. Pyörittiin kuitenkin Hsinchun downtownissa ja käytiin helpottamassa koti-ikävää vanhalla kunnon Subwayllä, joka muuten maksaa täällä n.2,5€ per leipä.

Satuttiin myös osumaan Hsinchun juna-aseman liepeille, joka oli täynnä väkeä, etenkin nuoria. Tässä vähän fiiliksiä sieltä:







Tällaista tänne päin.

Rakkaudella, Maria

7 kommenttia:

  1. Maria, ihana lukea sun kuulumisia! :) Kuulostaa jannalta ja mielenkiintoiselta. Terkkuja sinne "lahinaapuriin" ja olkaahan varovasti suuressa kaupugissa! Naatiskele <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terkuista Jenna! <3 koitetaan olla varoivaisia ja tervetuloa tänne ihmeessä käymään :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niru I'm so sorry! Google translate it :D Or maybe I should write in English.. But it's easier for my relatives to read Finnish.. Hmm I'll figure out something!

      Poista
    2. Hei Maria,

      Nice to see your blog :D Hope you are enjoying it! Can't agree less with Niru :D

      Blessing lady, blessing!

      Poista
  3. Hienoo, ku viittit kirjoittaa näitä kuulumisa, ihana lukea!

    VastaaPoista